IS: Suomen päävalmentaja Antti Pennanen puhuu suunsa puhtaaksi: ”Nämä olivat huonosti johdetut kisat”

Toni Tuomala
Suomen Jääkiekkoliitto
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto

IIHF tiedotti eilen shokkipäätöksestä. Nuorten MM-kisat keskeytetään useiden koronavirustartuntojen vuoksi.

Kiekkoväki ympäri maailman oli harmistunut päätöksestä. Suomen päävalmentaja Antti Pennanen oli yksi heistä. Hän latasi suoraan mielipiteensä Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Olen erittäin surullinen ja vihainen tästä päätöksestä. Olen ennen kaikkea surullinen pelaajien ja muun johtoryhmän puolesta. Etenkin 2002 syntyneiden pelaajien puolesta, koska heiltä jäi aiemmin myös alle 18-vuotiaiden MM-kisat väliin, Pennanen kommentoi Ilta-Sanomille.

– Olen vihainen siksi, ettei tämä ollut covid-ongelma, vaan ongelma oli siinä, että nämä olivat huonosti johdetut kisat.

Pennasta kismitti etenkin se, että karanteenisäädöksiä lähdettiin sotkemaan kesken kisojen.

– Täällä olisi pitänyt olla NHL-protokolla eli vain tartunnan saaneet pannaan karanteeniin, eikä niin, että koko joukkue. Sen takia pelejä jouduttiin perumaan. Se olisi pitänyt hoitaa niin, että ne, ketkä ovat positiivisia, joutuvat sivuun ja loput saavat jatkaa pelaamista, Pennanen arvioi.

– Tämä turnaus olisi pitänyt järjestää ja johtaa oikein tapahtumana. Olisi pitänyt olla sama käytäntö kuin viime vuonna, jolloin esimerkiksi Saksan joukkueessa oli monta tartuntaa, mutta silti he pelasivat vajaamiehisenä.

Voita robotti-imuri – arvo 499€!

  1. Vastaa kolmeen nopeaan kysymykseen.
  2. Osallistu arvontaan.
  3. Voit voittaa robotti-imurin, jonka arvo on 499€!
OSALLISTU NYT!
Asenna appi

SuomiKiekko

Suomalaista jääkiekkoa penkkiurheilijoille