Buffalo Sabresin alkukausi NHL:ssä on ollut odotuksiin nähden väkevä, ja joukkue on voittanut kauden 11 pelistään viisi. Pisteittä se on jäänyt vain neljästi.

Joukkueen leijonatähti Arttu Ruotsalaisella on ollut samaan aikaan ehkä hieman takkuista, ainakin odotuksiin nähden. Hyökkääjä on summannut kauden kymmenessä ottelussa vain kaksi maalia. Esimerkiksi viime kaudella reppu soi Liigassa, NHL:ssä, AHL:ssä ja MM-kisoissa 30 kertaa.

Silti, tiedot ja taidot ovat tallella. Oululainen luottaa erääseen legendaariseen neuvoon.

– Meillä on Suomessa sellainen sanonta, että ”jos haluat pitsaa, mene pitseriaan. Ja jos haluat tehdä maaleja, mene maalille”. Pyrin aina seuraamaan sitä neuvoa, Ruotsalainen oli sanonut NHL:n verkkosivujen mukaan.

Sanonnan, joka oli kuulemma huvittanut pohjoisamerikkalaisia toimittajia, on Stanley Cup -voittaja Ville Niemisen keksintö.

– Pitää olla viisas, jotta voi olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Peliä pitää osata lukea.

Ruotsalainen on viilettänyt alkukaudesta Anders Bjorkin ja John Haydenin välissä.

– Viime lauantain ottelu oli kauden paras ketjultamme ja myös minulta itseltäni. Tiedän kuitenkin, että pystymme pelaamaan vieläkin paremmin. Menemme oikeaan suuntaan.