Useat eri venäläismediat kirjoittavat, että Tomi Lämsän luotsaama KHL-joukkue Salavat Julajev Ufa on rikkonut äskettäin yleisörajoituksia kahdessa runkosarjan matsissaan. Porukka sai tempauksistaan pieniltä tuntuvan sakon.

Joukkue olisi saanut ottaa syyskuun 16. ja 18. päivän Kunlun- ja Dinamo Minsk -peleihin katsojia maksimissaan tuhat kappaletta, mutta eri lähteiden mukaan koitoksia seurasi reilut 2000 ja jopa 4000 silmäparia.

Kummatkin matsinsa voittanut tulikuuma ”suomalaislauma” sai tempauksesta Ufan alueen käräjäoikeuden langettamana 200 000 ruplan sakot. Se tarkoittaa noin kahta ja puoltatuhatta euroa.

Markus Granlundin, Teemu Hartikaisen ja Sakari Mannisen tähdittämän joukkueen piti pelata sunnuntaina Traktor Tsheljabinskiä vastaan, mutta tuo matsi peruttiin Ufan flunssa-aallon takia. Traktor sai luovutusvoiton ja Salavat voi saada vielä yleisöhölmöilyn lisäksi toisenkin sakon tämän tapauksen takia.

KHL kertoi, että mikäli joku joukkue aiheuttaa peruutuksen ilman pakottavaa syytä tai omien syiden takia, voidaan sille lätkäistä viiden miljoonan ruplan eli reilun 60 000 euron sakko.

Karanteenissa olevaa Ufaa tuskin yksi Traktor-tappio haittaa. Lämsän poppoo keikkuu itäisen konferenssin kolmantena juuri Traktorin perässä. Divisioonansa kärki on kerännyt kauden 27 pelistä miehekkäät 38 pinnaa.