New York Islandersin farmiseura Brideport Islandersissa vakuuttavia otteita alkukaudella esittäneen Robin Salon NHL-debyytti saattaa olla enää vain ajan kysymys.

23-vuotias Islandersin kesän 2017 2. kierroksen varaus esitti viime kaudella huippuotteita Ruotsin SHL:ssä puolustajan iskettyä 51 runkosarjapelissä tehot 6+24=30. NYIHockeyNow-sivuston mukaan suomalaisen nostaminen NHL-miehistöön on jo lähellä.

– Vakuuttavia otteita esittänyt puolustaja on jo herättänyt Islanders-fanien huomion. Salo teki vaikutuksen jo Islandersin harjoitusleirillä ja oli yksi viimeisistä AHL:ään lähetetyistä pelaajista. Vahva harjoituskausi on saanut jatkoa alkukaudella Bridgeportissa.

– 23-vuotias puolustaja on esiintynyt edukseen viidessä Bridgeportin ottelussa. Hänen pelaamisensa hyökkäysalueella on ollut vaikuttavaa, samoin omassa päässä kaukaloa. Hän on osoittanut olevansa vahva luistelija, minkä lisäksi omaa hyvän laukauksen. Ensimmäistä kauttaan Pohjois-Amerikassa pelaava puolustaja on oppinut nopeasti uudet lainalaisuudet, Islandersia läheltä seuraava sivusto ylistää.

Farmiseura Bridgeportin päävalmentaja Brent Thompson on yllättynyt Salon nopeasta sopeutumisesta Pohjois-Amerikan pelityyliin.

– Hän on nuori kaveri, joka pelaa juuri nyt vahvalla itseluottamuksella. Hän on kiekollisesti valmis pelaaja, joka tekee hyviä ratkaisuja kiekon kanssa, liikkuu hyvin ja puolustaa hyvin mailallaan, Thompson luettelee.

NYIHockeyNow muistuttaa artikkellissaan Salon pelanneen jo vuosien ajan kovia aikuisten pelejä ensin Liigassa ja sitten SHL:ssä. Suomalainen on merkkauttanut alkukauden viidessä AHL-pelissä tehot 1+1.

Salolla onkin kaikki eväät nousta seuraavaksi NHL:ssä debyyttinsä tekeväksi suomalaiseksi.