Jokereille komea voitto kotikaukalossa – mahtiseura kaatui jatkoajalla yli 10 000 silmäparin edessä!

© Kuva: www.severstalclub.ru

Jokerit kohtasi perjantai-illan huippuottelussa Hartwall Arenalla KHL:n mahtiseura Pietarin SKA:n. Helsinkiläisnippu raapi ottelusta komean taistelun päätteeksi voiton jatkoajan jälkeen lukemin 5-4.

Joukkueet tekivät ottelussa maaleja vuorotellen. Avauserässä Nicklas Jensen avasi maalihanat jo 53 sekunnin pelin jälkeen. SKA kuitenkin tasoitti erän lopulla. Teemu Turunen ja Philip Holm osuivat Jokereille toisessa erässä, mutta SKA tasoitti jälleen molempien maalien jälkeen ottelun. SKA:n toisesta osumasta vastasi Joonas Kemppainen.

Ottelu eteni siis lukemissa 3-3 päätöserään. Näissä numeroissa edettiin aina toiseksi viimeiselle minuutille saakka, kunnes SKA meni ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon ajassa 58:45. Jokerit ei tästä kuitenkaan lannistunut, vaan taisteli pelin vielä tasoihin Jordan Schroederin osumalla 37 sekuntia ennen ottelun päättymistä.

Ottelu eteni jatkoajalle, jota ehdittiin pelaamaan 2:39, kun ratkaisuosuma syntyi. Sen viimeisteli Jokerien puolustaja David Sklenicka. Näin ollen narrilauma nappasi toisen peräkkäisen voittonsa ja jatkaa edelleen läntisen konferenssin kärjessä.

Hartwall Arenalla huippukamppailua oli seuraamassa peräti 10 104 katsojaa.

Jokerit pelaa SKA:ta vastaan myös seuraavan ottelunsa tiistaina. Tuo ottelu käynnistyy Pietarissa kello 19:30.

Näet Schroederin tasoitusosuman ja Sklenickan viimeistelemän voittomaalin alta tai linkeistä.