NHL:n alkukauden katastrofiseura Chicago Blackhawksin kesän tähtihankinta Marc-Andre Fleury lataa kovaa tekstiä joukkueensa esityksistä kaukalon puolella.

Yhdeksällä tappiolla kauden aloittaneet intiaanipaidat ovat kärsineet alkukaudesta valtavan imagollisen tappion myös kaukalon ulkopuolella Kyle Beachiin kohdistuneen seksuaalirikossotkun ja sen maton alle lakaisemisen vuodettua julkisuuteen.

Viime kaudella NHL:n parhaan maalivahdin Vezina-palkinnon pokannut Fleury yrittää tehdä kaikkensa saadakseen asiat korjatuksi kaukalon puolella.

– Todella turhauttavaa! Tämä on noloa! Tullessani seuraan halusin auttaa joukkuettani hankkimaan voittoja, emmekä ole vielä onnistuneet siinä. Ympärillämme oli ennen kauden alkua paljon hypeä, koska seura teki uusia hankintoja, minkä lisäksi nuoret kaverit ovat vuoden kokeneempia. Meidän kaikkien odotukset olivat korkealla, mikä tekee tilanteesta entistä rankempaa, Fleury kommentoi The Athleticille.

– On vaikea pitää hymyä kasvoilla ja pysyä positiivisena kaiken tämän keskellä. Teemme harjoituksissa kaikkemme muuttaaksemme joukkueen kurssin. Meidän on kaivettava itsemme ylös tästä kuopasta – ja nopeasti, Fleury vaikeroi.

36-vuotiaan kolminkertaisen Stanley Cup -voittajan oma alkukausi on ollut sekin täysi fiasko. Kanukki on pelannut viisi ottelua torjuntaprosentilla 87,2 ja päästettyjen maalien keskiarvolla 4,63.