Naisleijonien osalta MM-kisojen alkulohkourakka päättyi torstai-iltana nousujohteiseen esitykseen. Kaksi ensimmäistä peliä Suomi hävisi koville Kanadalle ja USA:lle, mutta kaksi viimeistä ottelua menivät sinivalkoisten käsikirjoituksen mukaan.

Kun venäläisurheilijoiden ROC-niminen poppoo otti lukua luvuin 0-4 ja Sveitsi numeroin 0-6, varmisti Suomi lohkon kolmossijan. Se tarkoittaa puolivälierään vastustajaksi alemman alkulohkon, eli B:n ykköstä Tshekkiä.

Alkulohkojen pistepörssin voiton vei Kanadan Melodie Daoust pistein 3+4=7. Petra Nieminen ylsi kakkoseksi saldolla 5+1=6, Michelle Karvinen ylsi kahdeksanneksi viiden syöttöpinnan turvin.

Muissa puolivälierissä Kanada kohtaa Saksan, USA Japanin ja ROC Sveitsin. Ne pelataan paikallista aikaa lauantaina aamusta iltaan. Finaali puolestaan on ohjelmassa tiistaina kello 17.30 alkaen.