Suomen päävalmentaja Jukka Jalosen kasvojenpiirteet tai muut eleet eivät lähteneet laukalle torstainakaan, vaikka Leijonat kellisti Tshekin 1-0 Latvian Riiassa pelattavien MM-kisojen kuolemanpelissä, puolivälierässä.

Nyt Leijonien turnaus jää taatusti plussalle enemmän tai vähemmän, kun legendaarisesta kasipelistä tuli voitto.

– Tykkäsin siitä, mitä joukkue osoitti – vaikka oltaisi hävitty, niin en olisi voinut moittia pelaajia, luotsi kiitteli lehdistötilaisuudessa taiston tauottua.

Suomi oli päästä jo hyvissä ajoin johtoon, mutta Iiro Pakarisen iskemä maali hylättiin lopulta.

– En nähnyt sitä, mutta kaverit näkivät. Meillä on iPad aitiossa. (Teemu) Turunen ja muut sanoivat, että kiekko näkyi maalissa. En tiedä, oliko jostain syystä tuomarilla eri kuvakulmat – väittivät, etteivät näheet.

– Mutta enää se ei tunnu missään. Siinä hetkessä se oli ikävä tilanne.

Tuomarilinja on puhuttanut aiemminkin – ja niin nytkin. Koitoksessa kumpikin maa sai vain yhden kakkosen.

– Pilli on pysynyt taskussa kahdeksan peliä, jäähyjä ei tule. Montahan väärää vaihtoa Tshekillä oli. Tämä nyt vain on joku tämmönen linja, ei voi mitään. Pelataan sitten viisi-vitosta. Ehkä se on parempi, ettei muutu sitten enää kesken kaiken. Jos se on suhteellisen sama molemmille, niin tyydytään siihen.

Suomi kohtaa Saksan välierässä. Maat iskivät yhteen jo viime lauantaina, jolloin Leijonat vei alkusarjamatsin nimiinsä.

– Kiva kohdata suomalaiset valmentajat. Muuta ei ole mielessä heistä vielä, Jalonen kuittasi.

Vähintään yksi suomalaisvalmentajisto tulee voittamaan kisoissa MM-mitalin, sillä Saksaa luotsaavat Toni Söderholm, Ville Peltonen ja Ilpo Kauhanen.