Hyökkääjä Taylor Hall kohahdutti NHL-siirtomarkkinoilla vuosi sitten. Hän päätyi valitsemaan uudeksi seurakseen Buffalo Sabresin 8 miljoonan dollarin vuosipalkalla. Colorado Avalanche olisi tarjonnut pienempää palkkapussia, mutta menestymismahdollisuudetkin olisivat olleet erilaiset.

Nyt Hall on jälleen vapaa agentti. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan lähde maksimoimaan sopimuksen rahallista hyötyä.

– En edes tiedä, mikä arvoni on tässä vaiheessa. Tuntuu, kuin minulla olisi ollut kaksi eri kautta, Hall sanoi. Hän lisäsi, ettei hän aio maksimoida sopimuksensa dollareita tässä vaiheessa uraansa.

– Haluan vain löytää kodin seuraaviksi muutamiksi vuosiksi.

Viime kaudella Hall pelasi myös Boston Bruinsissa, jonne hänet kaupattiin kesken kauden. 16 ottelussa Bostonissa hän nakutti tehot 8+6=14. Buffalossa puolestaan hän iski 37 ottelussa tehot 2+17=19.