Tampa Bay Lightningin supertähti Nikita Kutsherov on nyt ottanut kantaa NHL-piireissä syntyneeseen salaliittoteoriaan.

Carolina Hurricanesin puolustaja Dougie Hamilton piikitteli aikaisemmin tällä viikolla Lightningia, joka on päässyt Kutsherovin koko runkosarjan kestäneen loukkaantumisen takia 18 miljoonaa dollaria palkkakaton yläpuolelle.

Osa kiekkopiireissä uskoo, että Kutsherov olisi ollut kykeneväinen pelaamaan jo runkosarjassa, mutta venäläistähteä olisi pidetty silti sivussa, jotta hänen 9,5 miljoonan dollarin jättipalkkansa ei vaikuttaisi Lightningin palkkakattoon.

Nyt tähän aiheeseen on ottanut kantaa myös Kutsherov itse.

– Minä en kehitellyt sääntöjä palkkakattoon. Se ei johdu minusta. En tehnyt mitään tarkoituksella. Minulla oli leikkaus, josta jouduin toipumaan viiden kuukauden ajan. Kun se oli ohi, niin pystyin pelaamaan, Kutsherov perusteli The Athletic -sivuston toimittajan Joe Smithin haastattelussa.