Columbus Blue Jacketsin GM Jarmo Kekäläinen on saanut päävalmentajahaun päätökseen. Hän on valinnut tehtävään Brad Larsenin. Kanadalaiskoutsin sopimus on kolmen kauden mittainen.

Larsen on Columbukselle ja Kekäläiselle tuttu kaveri. Hän on toiminut seurassa apuvalmentajana edellisten seitsemän kauden ajan. Ennen sitä hän työskenteli neljä kautta seuran AHL-joukkueessa apu- sekä päävalmentajana. Hän on toiminut organisaatiossa koko valmennusuransa ajan,

– Kävimme läpi kuluttavan prosessin, jossa kävimme tarkkaan läpi joukon loistavia kandidaatteja Columbus Blue Jacketsin seuraavaksi päävalmentajaksi. Yksi henkilö nousi yhä uudelleen esiin, ja hän oli Brad Larsen, Kekäläinen kommentoi valintaa.

– Brad oli yksi parhaista nuorista päävalmentajista AHL:ssä, kun hän siirtyi seuraamme apuvamentajaksi ja viimeisten seitsemän vuoden aikana hän on ansainnut pelaajiemme, henkilökuntamme ja organisaatiomme kunnioituksen hänen työmoraalillaan, älyllään ja tavalla, jolla hän kohtelee ihmisiä. Emme voisi olla tyytyväisempiä, että saamme esitellä hänet seuraavana päävalmentajanamme.

Ehdolla pestiin oli myös suomalaisvalmentaja Jukka Jalonen. Jalonen on urallaan voittanut kaksi maailmanmestaruutta, yhden nuorten maailmanmestaruuden sekä yhden Suomen mestaruuden.

LUE MYÖS: Tiesitkö? Columbuksen uusi päävalmentaja on entinen NHL-nyrkkisankari