Aikaisempaan verrattuna täysin eri ilmeellä Latvian Riiassa pelattavien jääkiekon MM-kisojen alkulohkon päätöspeliin tullut Kanada otti Leijonilta pisteen, kun alkulohkopeli päättyi voittomaalikisan päätteeksi Suomelle 3-2.

Tulos tarkoitti sitä, sensaatiojoukkue Kazakstan ei tule pääsemään jatkoon. Jos Saksa ja Latvia menevät omassa pelissään jatkoajalle illalla, putoaa puolestaan Kanada jatkosta.

Ailahtelevasti pelannut, mutta toisaalta silti samalla pisteille yltänyt Suomi aloitti lounaspelin unisena, ja se heräsi matsiin mukaan vasta toisessa erässä. Jotain pelin käsikirjoituksesta kertoo Jussi Olkinuoran torjuntamäärät Leijonien maalilla: 17+5+9+1=32.

Leijonat ei ollut varsinaisesti huono alussakaan unisena, mutta nyt vaahteranlehtipaitainen lauma oli viimeisen päälle terävä loppuhetkille asti. Mistään epätoivosta tai puristamisesta ei ollut tietoakaan. Suomen maalit iski Arttu Ruotsalainen, kanukkien maalit olivat Brandon Pirrin ja Max Comtoisin käsialaa.

Kanadan Connor Brown veti muuten kolme ensimmäistä peliä pisteittä, mutta nyt joukkueen apukapteenilla on kasassa jo saldo 2+8=10. Suomea vastaan yhden syötön saalistanut Ottawa Senators -peluri oli tiistain ensimmäisten matsien jälkeen koko turnauksen pistepörssin kärki.

Suomi on nyt lohkossaan kärjessä. Yhdysvallat kuitenkin voittanee lohkon, koska se kohtaa päätöspelissään heikon Italian ja voittanee pelin varsinaisella peliajalla.