Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue päätti MM-kisojen alkulohkourakkansa tyylillä tiistaina, kun Kanada kaatui voittolaukauskilpailun jälkeen maalein 3-2.

Ottelun kirkkaimmaksi tähdeksi nousi Arttu Ruotsalainen, joka viimeisteli kaksi maalia varsinaisella peliajalla ja ratkaisevan osuman rankkareilla.

Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa päävalmentaja Jukka Jalonen kehui jälleen Leijonien esitystä. Kritiikkiä lähti puolestaan turnauksen tuomaristolle. Jalosen mukaan useissa peleissä on ollut mielenkiintoinen linja – ja selviä rikkeitä jää jatkuvasti viheltämättä.

– Eihän täällä vihelletä kuin ruumiit. Hyvin erikoinen on linja, mutta toivotaan, että se pysyy samanlaisena turnauksen loppuun saakka, etteivät vedä enää mitään kaneja hatusta.

– Täällä on mennyt paljon kamppeja ohi puolin ja toisin. Ollaan nähty pelien jälkeen videoilta monta päivän selvää tilannetta, joita ei ole vihelletty. Se on ihmetyttänyt. Ei mene ihan jakeluun, Jalonen laukoi.

Miikka Lahtinen
Twitter: @ladalahtinen