Tapparan tehopuolustaja Valtteri Kemiläinen jättää seuran. Tamperelaisjoukkue tiedotti, että 29-vuotias on käyttänyt sopimuksensa ulkomaanoption ensi kaudeksi.

Kemiläisen seuraa ei ole toistaiseksi tiedossa. Puolustaja edusti Tapparaa viiden edelliskauden ajan. Tällä kaudella Kemilänen iski Liiga-uransa maaliennätyksen. Puolustaja sytytti maalilapun peräti 11 kertaa vain 31 ottelussa. 29-vuotias oli voittamassa kaksi Suomen mestaruutta Tampereella vuosina 2016 sekä 2017.

Kemiläisen Liiga-taival alkoi JYPistä. Puolustaja siirtyi jyväskyläläisjoukkueen toimintaan vuonna 2011. Kemiläisen Liiga-debyytti nähtiin kaudella 2014-15. Tasainen suorittaminen toi Kemiläiselle myös A-maajoukkuedebyytin viime kaudella.

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

Tappara Tampere

@Tapparaofficial
Tapparan tehopuolustaja Valtteri Kemiläinen on käyttänyt sopimuksessaan olleen ulkomaanpykälän. Kemiläisen uusi seura tiedottaa asiasta myöhemmin.

Kiitos @KKemmu ja tsemppiä tulevaan 💙 🧡

#Tappara #Liiga #Tampere