Anton Lundell säkenöi ykköstähtenä – Suomi vei huipputärkeän Saksa-pelin voiton

© Kuva: Leijonat.fi

Latvian Riiassa pelattavissa jääkiekon MM-kisoissa neljässä pelissä vain viisi ja yhdeksän maalia päästäneet Suomi ja Saksa kohtasivat lauantaina B-lohkon kärkiottelussa.

Lähtökohdat olivat makeat, sillä suora voitto olisi vienyt Leijonat käytännössä varmasti jatkoon. Saksan voitto puolestaan olisi tarkoittanut sitä, että Kanadan ero viimeiseen pudotuspelipaikkaan olisi venynyt jo neljään pinnaan ennen vaahteranlehtipaitojen kahta viimeistä matsia.

Suomi voitti 1-2 maiden jatkaessa tuttua kaavaa. Puolustaminen oli tarkkaa ja joukkueet noudattelivat samalla todella kurinalaista linjaa, vaikka kakkosia jaettiinkin muutamia per lauma. Pelin tasoon nähden niitä tuli kuitenkin vähän.

Huonon toisen erän pelanneen Leijonien ykkösnimi oli ensimmäisen maalin iskenyt ja 1-2-voittomaalin alustanut Anton Lundell. Kun hyökkääjä pääsi laidasta keskelle, alkoi ketju Arttu Ruotsalainen – Lundell – Niko Ojamäki toimimaan.

Luotsi Toni Söderholmin Saksan nipusta puuttui turnauksessa viisi pinnaa latonut Lukas Reichel.