Boston Bruinsin päävalmentaja Bruce Cassidy kertoi Toucher And Rick -radio-ohjelmassa tiistaina, että joukkueen tuorein hankinta Taylor Hall hyppää kaukaloon tulevana yönä. Boston kohtaa Hallin entisen joukkueen Buffalo Sabresin.

Hall saa Cassidyn mukaan vierelleen veteraanisentteri David Krejcin sekä Craig Smithin. Tämä mahdollistaa Bostonin superketjun, Brad Marchandin, Patrice Bergeronin sekä David Pastrnakin paluun yhteen.

Cassidyn mukaan myös Jake DeBrusk voi mahdollisuuden tullessa pelata toisessa ketjussa oikealla. DeBrusk on totutusti pelannut vasemmalla Hallin paikalla.

Loukkaantumisista tällä kaudella kärsinyt Tuukka Rask on myös palaamassa tositoimiin Cassidyn mukaan. Tulevan yön ottelu tulee liian aikaisin, mutta suomalaista odotetaan tolppien väliin torstain otteluun.