Boston Bruinsilla menee NHL:ssä lujaa, kiitos joukkueen maalivahtien. Tuukka Rask palasi äskettäin lasaretista, ja torjui heti uran 300. voittonsa NY Islandersin jäädessä jalkoihin luvuin 4-1.

Lauantaiyönä framille nousi savonlinnalaisen kakkos- tai kolmosmies – kuinka vaan – Jeremy Swayman. Viime aikojen yllättäjä otti Islesiä vastaan 25 koppia pitäen uransa ensimmäiset nollat 3-0-voitossa.

– Voitto oli kuitenkin tärkein juttu tässä pelissä, viidennen kerran pelin aloittanut vahti tokaisi NHL:n verkkosivujen mukaan jatkaen: Nollapeli oli vain eräänlainen kirsikka kakkuun.

– Olin tietysti erittäin innoissani yltäessäni siihen, ja tiedostan muistavani sen pitkään. Mutta jälleen kerran sama homma: ei sitä olisi tullut ilman puolustusta. Minulla on edessäni todelalkin hyviä miehiä, ja olen erittäin tyytyväinen joukkueen työhön, keltanokka ilakoi.

Suomalaisittain kurja fakta oli se, että jonkinlaiset terveyshuolet selättänyt Rask putosi taas pois kokoonpanosta. Mikään ei viitannut ainakaan Suomen aikaa lauantainaamuna loukkaantumiseen tai vastaavaan.

Liekö kyseessä siis huilaaminen? Aika näyttää.

Bruins nousi voittonsa myötä 54 pinnaan, ja joukkue keikkuu itäisessä divisioonassa viimeisellä jatkajan paikalla. Ensimmäinen karsiutujan sija on jo kuuden pisteen päässä takana.