Arkistokuvassa oleva Ruotsin kaksinkertainen mestari Tuomas Kiiskinen, 34, on ollut tällä kaudella vaisu maan pääsarja SHL:ssä Skellefteån paidassa hänen normaalin tason tietäen. Viime kaudella SaiPassa käynyt hyökkääjä iski 47 runkosarjapelissä vain 10 (5+5) pinnaa, kun verkot ovat venyneet SHL:ssä parhaimmillaan 36 pisteen edestä.

Kiiskisen vaikeaa kautta leimasi lisäksi runkosarjan lopulla tulleet terveyshuolet, jotka pitivät miehen sivussa parista viimeisestä pelistä. Nyt konkari kuitenkin pystyy vetämään täydellä höyryllä, Hockeysverige muotoili Norranin uutisen perusteella.

– Kaikki ovat kunnossa ​​ja terveinä, joukkueen valmentaja Stefan Hedlund oli sanonut jälkimmäiselle lähteelle.

– Kiiskinen on harjoitellut tavalliseen tapaan.

Uransa kolmatta Ruotsin mestaruutta tavoittelevan kuopiolaisen edustama Skellefteå kohtaa sunnuntaina alkavissa puolivälierissä Luulajan. Joukkueet päätyivät runkosarjassa neljänneksi ja viidenneksi.