SuomiKiekko ennakoi kaikki Liigan pudotuspelien otteluparit. Nostamme esiin joukkueiden vahvuudet ja heikkoudet, vaarallisimmat pelaajat sekä ottelusarjaennustuksen.

Tässä jutussa paneudumme runkosarjan kolmosenTPS:n ja kutosen Pelicansin väliseen ottelusarjaan.

Vahvuudet ja heikkoudet

Vahvuudet

TPS:n suurimmat vahvuudet löytyvät yksilöistä. Josh Kestner ja Lauri Pajuniemi ovat poikkeuksellisia maalintekijöitä, joillaisia lahtelaisten riveistä ei löydy ainuttakaan. Kestner paukutti runkosarjassa 24 häkkiä, mutta hänen vaarallisella laukauksellaan mahdollisuudet olisi ollut isompaankin saldoon. Pajuniemi ei ollut paljoa huonompi 22 maalillaan. Kaksikko pystyy luomaan maalipaikkoja kuin tyhjästä, joten Pelicansilla tulee olemaan iso työ heidän pysäyttämisessään.

Puolustuskalusto lukeutuu niin ikään TPS:n vahvuuksiin. Joukkueen peräpää on rakennettu kokeneista ammattilaisista, joiden pitäisi pystyä minimoimaan virheet myös panosten noustessa. Selkeimmät johtotähdet ovat Ville Lajunen, Oliver Bohm ja Johan Ivarsson.

Pelicansin vahvuus on puolestaan joukkuepelissä. Huima taisteluasenne henkilöityy ennen kaikkea kahteen mieheen: kapteeni Hannes Björniseen ja päävalmentaja Tommi Niemelään. Johtajat ovat onnistuneet piiskaamaan aina yhden vaihteen varsin nimettömästä joukkueesta lisää, kun voittaminen on sitä vaatinut. Edessä on kovin koitos tähän asti.

Toinen lahtelaisten suuri vahvuus on ylivoimapeli. Pelicans oli koko Liigan runkosarjan paras ylivoimajoukkue (23,14%). Kummaltakin kentälliseltä löytyy muutama bravuurikuvio, joissa kiekko liikkuu nopeasti ja rutinoidusti. TPS:n alivoima oli runkosarjassa varsin keskinkertaista, joten haaste on kova.

Heikkoudet

TPS:ää on pitkin kautta leimattu muukalaislegioonaksi. Ennen kaikkea puheet ovat henkilöityneet Josh Kestneriin, jolle ajoittain oma henkilökohtainen menestys tuntuu olevan joukkuepeliä tärkeämpää. Kun ketjukaveri tekee maalin, Kestner tuskailee, kun hänelle ei syötetty. Iso kysymys on, onko turkulaisten palkka-armeijassa sydäntä taistella ja laittaa kroppaa likoon pudotuspeleissä?

Pelicansin isoin kysymysmerkki on kokematon pakisto. Puolustuksessa on paljon nuoria ja taitavia pelaajia. Runkosarjassa heiltä nähtiin useita komeita suorituksia mutta myös ajoittaisia karmaisevia virheitä. Kun tempo nousee pudotuspeleissä, virhealttiit pelaajat joutuvat tikun nokkaan.

Tähtipelaajien puute on myös lahtelaisten suuri ongelma. Hannes Björninen menee läpi vaikka harmaan kiven, mutta hän on varsin yksinäinen tähti hyökkäyksessä, kun Iikka Kangasniemikin on ollut loukkaantuneena. Rudolf Cerveny on varma maalintekijä, kun hänelle hyvä paikka luodaan, mutta yksilötaidoiltaan tshekki ei otteluita ratkaise. Lahtelaisten tulivoima joutuu pudotuspeleissä kovaan koetukseen.

Vaarallisimmat aseet

Josh Kestner, TPS

Kun Josh Kestneristä puhutaan, ensimmäisenä esiin nousee hänen laukauksensa. Kiekko lähtee vaarallisesti niin ranteelta kuin suoraan syötöstäkin. Etenkin ranneveto lähtee niin yllättävästi ja pienieleisesti, että vastustajan maalivahti ei edes huomaa vaarallista tilannetta, kun kiekko löytyy jo selän takaa.

Kuva: Juha Tamminen

Hannes Björninen, Pelicans

Hannes Björninen on Pelicansin kapteeni, suurin tähti sekä sielu. Liigan parhaana aloittajana Björninen on korvaamaton alivoimapelaaja. Ylivoimalla hän puolestaan hoitaa pelintekemisen ja toisinaan myös rouhii rumat maalit irtokiekoista. Ennen kuin ottelusarja on ohi, Turun suunnalla samaan aikaan kauhistellaan sekä ihastellaan Björnisen otteita.

Näin ottelusarjassa käy

TPS:n ratkaisuvoimassa on ylivoimainen etu. Joukkueesta löytyy Kestnerin ja Pajuniemen lisäksi Juuso Pärssinen, Markus Nurmi, Ruslan Iskhakov ja kenties jopa Lauri Korpikoski. Vaikka muutama tähtihyökkääjä olisi pimennossa, se ei riitä Pelicansille.

Pelicansin hyökkäys näyttää vertailussa varsin valjulta. Björnisen johtama ykkösvitja ja ylivoimapeli kantavat isoa vastuuta maalinteosta. Muut kentät tukevat sen, minkä ikinä pystyvät.

Odotamme ottelusarjasta erittäin tasaista vääntöä, mutta turkulaisten tulivoima kääntää voiton lopulta TPS:lle.

TPS jatkaa välieriin voitoin 3-2.