Nyt tuli kyytiä urakalla: Suomalaispelurin debyytistä NHL:ssä totaalinen pannukakku – ”Kuka tahansa voi tehdä maalin hänelle”

Karkkilassa syntynyt 28-vuotias suomalaisvahti Christopher Gibson debytoi NHL:n Tampa Bay Lightningissa sunnuntai-iltana. Alle 18-vuotiaiden MM-pronssimitalistin uran 15. peli ei jättänyt aihetta millekään riemuhuudolle, sillä surkea Detroit Red Wings jyräsi Tampan 5-1.
Los Angeles Kingsin kakkoskierroksen takavuosien varaus Gibson antautui ensimmäisen ja toisen erän lopun välillä, noin 20 minuutissa peräti neljä kertaa ja peli oli sitä myöten selvä. Red Wingsin 2-0-niitti oli Valtteri Filppulan käsialaa, ja 13/17 laukausta torjuneen suomalaisvahdin torjuntaprosentti jäi karuihin lukemiin 76,5.
– Kuka tahansa voi tehdä maalin Gibsonille, yksi kommentti kuului Filppulan maalivideossa.
– Tämä osoittaa sen, kuinka hyvä (joukkueen ykkösvahti) Andrei Vasilevski on, eräs argumentti kuului.
Kuluvaksi sesongiksi NY Islandersista Lightningin riveihin siirtynyt 28-vuotias Gibson on pelannut tällä kaudella toistaiseksi vasta kaksi ottelua farmiliiga AHL:ssä.
4-0-maali meni helposti, ja eräs twiittaaja kutsui Gibsonia kauheaksi.
Vahti ei tosiaan ole NHL:n suurimpia tai tunnetuimpia nimiä.
– Okei, mutta kuka on Christopher Gibson, ja miksi hän on Tampa Bay Lightningin maalilla? eräs kyseli.
Tähän astisella NHL-urallaan Gibson oli pelannut 14 ottelua torjuntaprosentilla 90,4 ja päästettyjen maalien keskiarvolla 3,45. Suomalaisvahti on nähty tolppien välissä NHL:ssä viimeksi 30. maaliskuuta 2018.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Kiekkofanit ihmeissään Mike Babcockin siirrosta Columbukseen: ”Laine raukka”
- Yle: Tapparan tähtihyökkääjä siirtyy NHL:ään – tässä on uusi seura
- Vuoden torjunta? NHL:n finaaleissa nähtiin uskomaton pelastus – ”Epätodellista”
- Kohussa ryvettyneelle konkarille uusi mahdollisuus! Tässä on Patrik Laineen seuraava päävalmentaja: ”Itsekäs k*sipää”
- Stanley Cup -finaaleissa pelaa NHL-kauden isoin ryöstö – haastaa nyt 10 miljoonan supertähden
- IL: Anton Lundell puolustaa kiivaasti kritisoitua Aleksander Barkovia: ”En ymmärrä”
- Tiesitkö? NHL:n finaalit näkyvät kattavasti Suomessa – televisiointi ja otteluohjelma
- Hienoja uutisia! Suomi pääsee isännöimään kahdet jääkiekon MM-kilpailut
- NHL-haaveet unholaan? Lähde: Entisen HIFK-taiturin ura jatkuu KHL:ssä
- Siirtyykö yli 500 Liiga-ottelun konkari Mestikseen? Toimittaja: ”Haluaisi lopettaa uransa Jokereissa”
- Uusi seurapomo tuli ryminällä sisään – Mikael Granlundille kenkää ja toinen suomalaistähti tilalle?
- Siirtyykö yli 500 Liiga-ottelun konkari Mestikseen? Toimittaja: ”Haluaisi lopettaa uransa Jokereissa”
- Jesse Puljujärveen vaihdettu Liiga-tähti jäi ilman NHL-sopimusta – viidelle suomalaiselle kova kohtalo
- The Athletic: Sebastian Aho saamassa jättisopimuksen NHL:ssä – verrataan toiseen supertähteen
- MM-kisojen lohkoihin tulossa muutoksia – Leijonat saamassa ikävän uutisen
- Lähde: Tässä Mikael Ruohomaan uusi joukkue!
- Lähde: HIFK:n ulkomaalaisvahvistus vaihtaa joukkuetta!
- Hienoja uutisia! Suomi pääsee isännöimään kahdet jääkiekon MM-kilpailut
- NHL-haaveet unholaan? Lähde: Entisen HIFK-taiturin ura jatkuu KHL:ssä
- Lähde: Palaako Liigan entinen pistekuningas rapakon takaa Eurooppaan? Ruotsalaisseura ilmaisi kiinnostuksensa