Colorado Avalanchen ykkösketju oli viime yönä hurjassa vireessä. Nathan MacKinnonin, Mikko Rantasen ja Gabriel Landeskogin muodostama supervitja viimeisteli neljä joukkueensa viidestä maalista, kun Minnesota Wild kaatui lukemin 5-1.

Joukkueen supertähti MacKinnon ei ollut silti aivan tyytyväinen ketjunsa peliin ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa. Hän sanoi, että puolustuksellisesti kolmikko pelaa parasta kiekkoa koskaan, mutta tehoja ei ole alkukaudesta tullut tarpeeksi.

MacKinnonilta kysyttiin myös Rantasesta. The Athleticin uusi toimittajavärväys Peter Baugh tiedusteli, onko suomalaishyökkääjä noussut aivan uudelle tasolle tällä kaudella.

– Et tainnut olla täällä kaksi vuotta sitten, kun hän johti liigaa 40 pelin jälkeen. Hän on ollut erityinen jo pitkään. Hän taisi olla pudotuspelien parhaita pistemiehiä viime kaudella, vaikka hävisimme jo toisella kierroksella, MacKinnon heitti.

– Mikko on mahtava pelaaja ja on ollut sitä jo pitkään. Olen iloinen, että hänet on viimein huomattu.