New Jersey Devilsin GM Tom Fitzgerald on valmis kauppaamaan joukkueen tähtipuolustaja P.K Subbanin, The Athletic -lehden toimittaja Scott Burnside raportoi lähteisiinsä perustaen.

Subbanin kesään 2022 päättyvä yhdeksän miljoonan dollarin palkan tuova sopimus voi kuitenkin olla iso haaste vaihtokaupan valmistumiselle.

– Yhdeksän miljoonan dollarin hintalappu on hirviömäinen, joten tarkoittaisi sitä, että Devilsin pitäisi ottaa osaa Subbanin palkasta omaan palkkakattoonsa. Tämä olisi silti Devilsin kannalta järkevä siirto, jos he saisivat takaisin keskivaiheen varausvuoroja tai kiekkolupauksen, Burnside kertoo.

Burnside uskoo, että yksi Subbanin palveluksista kiinnostunut seura voi olla Boston Bruins.

– Bruinsin päävalmentaja Bruce Cassidy saattaa joutua muokkaamaan puolustustaan Torey Krugin ja Zdeno Charan lähdön sekä viime aikaisten loukkaantumisten takia. Bruins tai jokin muu NHL-seura jättäisi Subbanin kuitenkin Seattlen saataville laajennusvaraustilaisuudessa. Kraken voisi myös olla kiinnostunut Subbanin osaamisesta ja isosta persoonallisuudesta, Burnside valaisi.

Subban on tahkonnut tällä kaudella NHL:ssä 22 ottelua tehopistein 2+8=10.