Liiga
HPK – KooKoo
Perjantai 26.03. klo 18:30

HPK tavoittelee edelleen paikkaa kymmenen parhaan joukossa. Tehtävä muuttui hieman erilaiseksi, kun edellä oleva Sport määrättiin karanteeniin. Vastustaja KooKoo on vielä Sportiakin edellä, vaikka pelattuja pelejä on muutama vähemmän. Kerho on esiintynyt kevättalven hyvin, kun taas KooKoolla on ollut vaikea jakso, jonka joukkue toivoo nyt selättäneensä.

HPK oli Tapparaa vastaan todella kovalla taistelumielellä: hämeenlinnalaiset tulivat ottelussa kolme kertaa tappiolta tasoihin ja niistivät voitolaukauskilpailussa kaksi pistettä. Tappara-pelissä Petri Kontiola ja Jere Innala olivat jälleen maalinteossa. Kerhon oljenkorsi pudotuspeleihin on sangen ohut, mutta joukkue on ilmiselvästi päättänyt jättää kentälle kaiken, eikä jossittelua tarvitse harrastaa kuin kehnosta alkukaudesta.

KooKoo katkaisi tappioputkensa Ässiä vastaan, jonka jälkeen joukkue joutui viettämään toista viikkoa karanteenissa. Siitä vapautumisen helpotus oli niin suuri, että seuraavassa ottelussa kehnosti esiintynyt JYP sai Kouvolan ylpeydeltä todellisen selkäsaunan. Jussi Ahokkaan tärkeimpänä tehtävänä olisi nyt positiivisen vireen ylläpito, sillä kauden tärkeimmät pelit ovat vasta edessä.

Lyö vetoa ottelusta:

Kerhon peli ei ole virheetöntä, mutta joukkueen asenne on timanttia. KooKoolta löytyy tauon ja suurvoiton jälkeen positiivista virtaa. Maaliodottama ei ole erityisen alhainen, mutta markkinat tuntuvat liputtavan underin puolesta. Otetaan rohkeana suosituksena veto runsasmaalisuudesta: Ottelussa yli 5.5 maalia (60 min) kertoimella 2,28.

LYÖ VETO

tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.

Lunasta in tervetulopaketti näin:

  1. Avaa pelitili TÄSTÄ.
  2. Tee talletus.
  3. Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.

LYÖ VETO