Columbus Blue Jacketsin GM Jarmo Kekäläinen uskoo, että pitkän pelaajauransa tällä viikolla päättynyt Mikko Koivu pystyisi luomaan uraa myös NHL:n toimistopuolella.

Kekäläinen paljasti Yle Urheilun haastattelussa, että hän on käynyt alustavia keskusteluja Koivun palkkaamisesta Blue Jacketsiin töihin.

– Annetaan Mikon viettää rauhassa vähän eläkepäiviä ja miettiä mitä haluaa ruveta tekemään, mutta alustava keskustelu on käyty, Kekäläinen valaisi Yle Urheilulle.

Kekäläinen on ennenkin palkannut entisiä pelaajiaan hänelle töihin. Esimerkiksi Jarkko Ruutu toimii nykyään Blue Jacketsin kykyjenetsijänä.

– Pistän tällaiset pelaajat aina tarkasti korvan taakse. Mikko Koivu pystyy taatusti tekemään uran ihan millä tahansa saralla. Halusi sitten johtotehtäviin, valmentajaksi tai ihan mihin tahansa muuhun, Kekäläinen kertoi.

Koivu pelasi NHL:ssä yhteensä 1035 ottelua tehden 206 maalia ja 505 syöttöpistettä. Koivu toimi vuosina 2009-2020 Minnesota Wildin kapteenina.