NHL:ssäkin pitkällä pelaajaurallaan esiintynyt Karri Rämö on ollut koko kauden ilman seuraa.

34-vuotias maalivahti on harjoittelut talven aikana Mestis-seura Peliittojen mukana, ja tarjonnut itseään samalla tiettyihin liigaseuroihin, mutta toistaiseksi tuloksetta.

– Pari kuukautta sitten muutamalle seuralle ehdotin, että voisin tulla mukaan ja katsoa olenko kunnossa. Kiinnostusta ei ollut. Tällä iällä ja tällä loukkaantumishistorialla on vaikea löytää töitä. Suomessa tuntuu olevan muutenkin käytäntö, että AHL-lainat kelpaa silti, Rämö kommentoi Yle Urheilun haastattelussa.

Tällä hetkellä monilla seuroilla ei ole varaa palkata uusia pelaajia, ja toisaalta useissa seuroissa maalivahtitilanne on hyvä. Rämön mukaan hän voikin olla tarvittaessa tämän kauden pelaamatta. Uraansa mies ei ole kuitenkaan päättämässä.

– Olen pelannut jo suurimman osan urastani eli ei huoleta. Luulen, että minulla on vielä muutama pelivuosi annettavaa, Rämö sanoo.