TPS on tehnyt uuden hankinnan maalivahtiosastolleen.

Turkulaisseura tiedottaa verkkosivuillaan, että se on solminut loppukauden mittaisen sopimuksen Karri Rämön kanssa.

34-vuotias maalivahti ei ole pelannut tällä kaudella vielä missään, mutta hän on pitänyt kuntoaan yllä Mestiksessä pelaavan Peliittojen mukana.

– Olemme tästä hankinnasta enemmän kuin innoissamme. Saamme maalivahtiosastollemme tekijän, jonka meriitit puhuvat puolestaan. Karrin kokemus kovista peleistä on suuri apu meidän joukkueelle ja uskomme, että Karrista saadaan lisäarvoa meille Ari Moisasen valmennuksessa. Uskomme myös, että Andrey Kareev ja Rämö muodostavat meille vahvan maalivahtikaksikon kevään taistoihin, kertoo TPS:n pelaajakoordinaattori Tomi Kallio hankinnan taustoja seuran tiedotteessa.

TPS:lle maalivahdin hankinta tuli ajankohtaiseksi tällä viikolla, kun Tappara joutui kutsumaan lainalla pelanneen Kari Piiroisen takaisin Tampereelle.