Viime viikonloppuna järjestetty Beijer Hockey Games osoittautui loppujen lopuksi melkoiseksi koronaviruslingoksi.

Suomen Jääkiekkoliitto tiedottaa verkkosivuillaan, että Suomen joukkueessa on todettu tähän mennessä viisi koronatartuntaa, joista kolme on pelaajilla ja kaksi johtoryhmän jäsenillä. Koko joukkue on parhaillaan karanteenissa.

Leijonien lisäksi myös Ruotsin ja Tshekin joukkueissa on ilmennyt tartuntoja.

EHT:lle osallistuneet pelaajat testattiin ennen turnausta, eikä vielä tuolloin tartuntoja havaittu. Koronatestejä on tehty joukkueille aktiivisesti myös turnauksen jälkeen.