Nuorten MM-kisat
Suomi – Venäjä
Keskiviikko 06.01. klo 00:30

Suomen ja Venäjän katkera osa oli jäädä välieristä pronssipeliin. Suomi on joukkueista ainoa, jolla jäi välieristä jossiteltavaa – Venäjä oli Kanadaa vastaan melkoinen vastaantulija. Nyt molempien valmennustiimien epäkiitollinen tehtävä on nostaa pettyneet nuorukaiset vielä yhteen taistoon, jonka palkintona on pronssimitali U20 -turnauksesta.

Suomen pelirohkeus USA:a vastaan oli ihailtavalla tasolla. Leijonat hallitsi kiekkoa ja vei kaksinkamppailuja. Tosin maalipaikoille pääsy oli työn ja tuskan takana. Toisen erän lopulla tullut musta hetki oli lopulta liikaa, vaikka kolmannessa erässä Suomi vielä tasoihin tulikin. Antti Pennasen suojattien katala kohtalo oli kuitenkin kärsiä ratkaiseva takaisku reilu minuutti ennen pelin loppua. Suomella oli ottelussa tutut onnistujat.

Venäjän suoritus Kanadaa vastaan oli sen näköinen, että joukkueen eväät saattavat olla syöty. Igor Larionovilta vaaditaan kani hatusta, jotta taitava joukkue saadaan takaisin tasolleen – eikä venäläisten syttyminen pronssipeleihin ole aina kirkossa kuulutettu. Koska vastustaja tulee toteuttamaan pelitapaansa sitkeästi ja kurinalaisesti, samaa tullaan vaatimaan myös Venäjältä.

Lyö vetoa ottelusta:

On tietysti täysin spekulointia, kenellä pronssiottelussa on paremmin akussa virtaa. Venäjää puoltaa muutaman tunnin pidempi lepoaika ennen pronssimatsia, mutta silti jaksan uskoa, että Nuoret Leijonat tulee tähän otteluun väkevämmin. Vetosuositus on Suomi voittaa ottelun (60 min) kertoimella 2,55.

LYÖ VETO

tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.

Lunasta in tervetulopaketti näin:

  1. Avaa pelitili TÄSTÄ.
  2. Tee talletus.
  3. Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.

LYÖ VETO