Rene Fasel avautuu kireistä väleistään Kalervo Kummolaan: ”Porukkamme kovin nurisija”

Valko-Venäjän MM-kisoista on käyty viime aikoina kovaa vääntöä. Useasta suunnasta on tullut painetta, että kisat pitäisi järjestää toisessa maassa. IIHF:n johtaja Rene Fasel on kuitenkin käynyt jatkuvaa taistelua Valko-Venäjän isännyyden puolesta.
Kansainvälisen jääkiekkoliiton varapuheenjohtaja Kalervo Kummolan on raportoitu vastustaneen Valko-Venäjän kisaisännyyttä jo jonkin aikaa. Venäläiselle uutispalvelu TASSille antamassaan haastattelussa Fasel antoikin kritiikkiä kakkosmiehelleen.
– Kummola on poliittisen paineen alla. Tämä on vähän kuin kiekkomatsi: jotkut joukkuekaverit eivät pelaa niin kuin heidän haluaisi pelaavan, Fasel kommentoi.
– Sveitsiläisenä yritän löytää kompromissin ja tuoda ihmiset yhteen, mutta tämä on mitä on.
Faselilta kysyttiin myös suoraan väleistä Kummolaan.
– Ne ovat olleet todella kireät viime aikoina. Mutta niin on aina politiikassa, kun ihmisillä on erilaisia mielipiteitä, Fasel sanoo.
– Kalervo nurisee koko ajan. Hän on porukkamme kovin nurisija. Joskus se on hyvä. Hän hoitaa oman työnsä ja minä omani.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Lukko kävi pelaajamarkkinoilla: Haaviin kanadalainen tehohyökkääjä – ”Erittäin nopea luistelija”
- Yle Urheilu: Mikko Rantasella käynnissä hankala ajanjakso – Ismo Lehkoselta selittävä tekijä: ”Tullut seinä hetkeksi vastaan”
- Sopimus purettu! Ruotsalaispuolustaja jättää Sportin: ”Rooli on jäänyt suunniteltua pienemmäksi”
- HPK lainaa puolustajansa Mestikseen tuttuihin maisemiin
- JYP kiinnitti tehomiehensä – jatkosopimus kouraan
- Pittsburgh-valmentajalta kirpaiseva kommentti Jesse Puljujärvestä
- HäSa: Läpimurron Liigaan tehnyt nuori puolustaja jatkaa HPK:ssa
- Jättimäinen takaisku – Jussi Olkinuora jättää Pelicansin: ”Koimme sekä ala- ja ylämäkiä”
- Kärpät hankki vahvistuksen HIFK:sta: ”Tietää talon tavat”
- Entiseltä NHL-hyökkääjältä iso paljastus: näin Chicago kiersi palkkakattoa
- Liiga-hyökkääjän sopimus purettu!
- Nyt se on varmaa: Leijonat-tähti palaa ensi kaudeksi Liigaan!
- The Athletic: Carolina valmis jysäyttämään suomalaiskaupan – tässä kohde?
- Patrik Laine ulos Columbuksen kokoonpanosta – tilalle Liigan supertähti
- Kaupataanko Aleksandr Ovetshkin? Toimittajalta tyly näkemys hyytyneestä supertähdestä
- Pelicans pudotti ison sopimusuutisen: kaappasi maajoukkuetason vahvistuksen
- MTV: TPS-tähden ja päävalmentajan välit tulehtuivat? Nyt puhuu Petrus Palmu
- Tapparasta lähtöpassit saanut puolustaja löysi uuden joukkueen
- MM-kultahyökkääjä lyö hokkarit naulaan – uusi pesti löytyi heti
- Columbuksessa kuohuu jälleen – tähtipelaajat ottivat yhteen