Pittsburgh Penguinsin supertähdenJevgeni Malkin sunnuntaisesta New York Rangers -ottelusta ei jäänyt suuremmin jälkipolville kerrottavaa.

34-vuotias venäläiskonkari jäi Penguinsin 3-2-voittoon päättyneessä kamppailussa ilman tehopisteitä, eikä hän saanut yhtään laukausta maalia kohti.

Malkin pelasi Rangers-ottelussa vain 14 minuuttia ja 23 sekuntia, joka on hänen NHL-uransa kolmanneksi vähiten.

Pittsburgh Tribune-Review -sivusto kutsui Malkinin sunnuntain esitystä ”kaikilla eri tavoin näkymättömäksi.”

Penguinsin paikallistoimittaja Dejan Kovacevic noteerasi, että Malkin oli Rangers-ottelussa pelkästään ”murjottanut ja leijaillut jäällä”.

Malkin alkukausi on ollut kaikin puolin vaikea, sillä hän tehnyt ensimmäisessä kuudessa ottelusa vain yhden maalin ja kirjannut yhden kakkossyötön. Venäläisen tehotilasto on pakkasella lukemin -4.

Penguinsin päävalmentaja Mike Sullivan ei kuitenkaan vielä suostu luovuttamaan 15 vuotta NHL:ssä tahkonneen venäläistähden suhteen.

– Me aiomme jatkaa Malkinin rohkaisemista. Yritämme löytää hänen ympärilleen oikeat pelaajat, jotta hän saa parhaan mahdollisuuden onnistua. Me tiedämme, että hän on hyvä pelaaja. Kun saamme tämän pelaajan vauhtiin, niin hän totisesti lähtee sitten lentoon, Sullivan oli sanonut sunnuntaina Pittsburgh Tribune-Review -sivustolle.