Jääkiekkosarja Mestis saattaa joutua pistämään kautensa pakettiin maanantaina 25. tammikuuta, uutisoi Iltalehti.

Iltalehden tietojen mukaan Mestis järjestää maanantaina kokouksen, jossa tehdään päätös kauden pelaamisen suhteen.

Mestis on ollut koronaviruksen aiheuttamien yleisörajoitusten takia tauolla joulukuusta lähtien.

– Sellaisen päätöksen tekeminen on aika helkutin raskasta, mutta kyllähän tässä jotain päätöksiä täytyy tehdä. Me elämme jo tammikuun loppua. Paine sille päätökselle on äärimmäisen kova, Mestiksen puheenjohtaja Tuomas Haanpää sanoi Iltalehdelle.

Haanpää ei kuitenkaan suostu vielä luovuttamaan.

– Tässä nyt yritetään vielä kuulostella maamme hallitusta, että mihin suuntaan nämä rajoitukset menevät.

– Ei tämä tilanne missään tapauksessa hyvältä näytä. Selvää on, että ilman yleisön tukea ja muuta tukea meidän seuramme eivät yksinkertaisesti pysty viemään kautta maaliin, Haanpää jatkoi.

Iltalehti kertoo, että neljästätoista Mestis-seurasta vain kaksi olisi valmis jatkamaan pelejä ilman ulkopuolista tukea.

Neljä seuraa on valmiita jatkamaan, jos sponsoreilta irtoaa tukirahoja. Muut seurat ovat tilanteeseen paljon epäileväisempiä.