Nuorten Leijonien ykkösketjun laidalla luisteleva Kasper Simontaival voi olla monelle entuudestaan vieras. 18-vuotias suomalaislupaus ei ole vielä toistaiseksi tehnyt urotöitä Liigassa, jossa hänen nimensä olisi voinut noista suurempaan tietoisuuteen.

Nuorten kisoissa Simontaival on ollut kovassa vireessä. Kahdessa ensimmäisessä ottelussa hän on nakuttanut tehot 1+2=3. Erityisesti Sveitsiä vastaan hän oli Nuorten Leijonien ehdotonta parhaimmistoa.

Suomalaishyökkääjän nimi nousi myös esiin, kun selostajalegenda Gord Miller vastaili välipäivänä fanien kysymyksiin. Häneltä kysyttiin, kuka Los Angeles Kingsin lupauksista on vakuuttanut hänet eniten, ja kuka on joukkueelleen arvokkain.

– Kasper Simontaival näyttää todella hyvältä. 3. kierroksen varaus vuodelta 2020, Miller vastasi.

Simontaival on pelannut tällä kaudella seitsemän ottelua Tapparassa. Niissä hän on kerännyt yhden syöttöpisteen. Mestiksen puolella Simontaival on nakuttanut TuTossa viiteen peliin tehot 3+4=7. Mestikseen tuskin tarvitsee näillä otteilla palata, vaan käyttöä löytyy varmasti Liigankin puolelta.