Liigasyksy on paketissa, ja tuo syksy pystyttiin viemään läpi yllättävänkin kivuttomasti, vaikka koronavirusarki piinasi ja piinaa maatamme kovalla kädellä.

Kun sarjaa on pelattu noin kolmannes, on peleistä noussut esille lukuisia iloisia yllättäjiä ja kasa karuja pettymyksiä. Jaamme jokaiselle joukkueelle joulutodistuksen arvosanoin 4-10.

Käymme tässä jutussa läpi arvosanan 4-6,5 saaneet porukat. Kolme suureksi tiedettyä, kevään 2019 loppuottelijat HPK ja Kärpät sekä takavuosien menestyjä JYP ovat olleet totaalisia floppeja.

Numero seuran edessä tarkoittaa arvosanasijoitusta.

15. HPK, 5,0

> 15. sija, 19 ottelua, maaliero 46-70, 16 pistettä
> 10. sija ylivoimalla (16,48%), 13. sija alivoimalla (75,00%)

Eipä ole ollut tämän syksyn HPK:ssa mitään tietoa siitä Kerhosta, joka voitti Suomen mestaruuden keväällä 2019. Joukkue on ottanut edellisen kolmen pisteen voiton 30. lokakuuta, ja ilmapiiri laumassa on kaikkea muuta kuin ihanteellinen. Tuloksenteon tuska on luonut sen, että joukkueessa hymyileminenkin on vaikeaa.

Leijonakonkari Petri Kontiola puhui aiemmin syksyllä näistä asioista avoimesti. Pelaaja on ollut oikeastaan ainoa valopilkku Kerhossa taottuaan 19 pelissä pisteet 4+13=17 (-4). Maalivahti Emil Larmin saappaisiin astuminen on aikanaan tukalan kova temppu Joona Voutilaiselle tai Daniel Lebedeffille.

14. JYP, 5,5

> 14. sija, 19 ottelua, maaliero 43-68, 17 pistettä
> 15. sija ylivoimalla (10,81%), 11. sija alivoimalla (78,41%)

Ei monikaan odottanut JYPin liitävän ihan kärkisakissa, mutta että toiseksi viimeisenä! Hurrikaanin pelitavassa ei ole mitään tolkkua – tai siis eihän tekemisessä ole mitään valtakunnan pelitapaa. Tekeminen kiekon kanssa on karmean näköistä. Siinäpä niitä on rajuja ongelmia. Näiden vuoksi esimerkiksi päävalmentaja Pekka Tirkkosen lomauttaminen oli käsittämätön ratkaisu.

Seuran toimistolla on menty viime vuosina urakalla väärään suuntaan, ja sama puuhastelu senkuin jatkuu vain. Nuorista tykeistä esimerkiksi Jerry Turkulainen, Miska Siikonen, Brad Lambert ja Severi Lahtinen ovat olleet totaalisen kuistilla, vaikka viimeksi mainittu kultakypärää hetken kantoikin. Entä missä vaeltaa Jarkko Immonen? Oikein mikään ei tunnu toimivan. Luulisi, että pitkä joulutauko tuli hyvään saumaan.

13. Kärpät, 6,0

> 9. sija, 16 ottelua, maaliero 48-45, 28 pistettä
> 3. sija ylivoimalla (23,64%), 14. sija alivoimalla (74,60%)

Jotenkin ylimielistä ja halutonta – ei todellakaan aina, mutta yllättävän ja turhan usein. Usea kärppäpelaaja näytti syystä tai toisesta siltä, että eipä paljoa tuntunut kiinnostavan. Eniten näitä väitteitä todeksi osoittaa heikko alivoima. Seisovaa, kankeaa.

Sanotaan, että kun samat kasvot seisovat kaudesta toiseen penkin takana, loppuvat keinot pitkässä juoksussa kesken. Liekö neljättä kauttaan vastuuvalmentajana toimiva Mikko Manner nyt tässä tilanteessa? Kevät näyttää.

Kärpät tulee todennäköisesti ylemmäs, ja pelimäärä 16 pelattua otteluakin on syytä huomioida. Kärpät kärsi syyskaudella pelisiirroista kovasti, joten siinä mielessä peli ei ollut reiluin mahdollisin. Silti oululaisjätti taapersi yllättävänkin isosti – siitä ei pääse mihinkään.

12. Ässät, 6,5

> 10. sija, 21 ottelua, maaliero 58-81, 24 pistettä
> 12. sija ylivoimalla (15,38%), 15. sija alivoimalla (72,82%)

Tuskin moni muistaa, että patapaidat olivat noin kymmenen pelatun ottelun kohdalla menossa jopa suoraan puolivälieriin. Koneet alkoivat kuitenkin sakkaamaan lokakuun lopulla, ja maajoukkueeseen nousseen kultakypärä Peter Tiivolan loukkaantuminen Leijonissa oli viimeinen niitti väärälle kierteelle.

Ässien peli vaikuttaa hyökkäyspäähän jotenkin puskemiselta ja väkisin yrittämiseltä – ja tämän väitteen todeksi todistaa surkea ylivoimaprosentti. Surkeat alivoimanumerot puolestaan kertovat nekin jostakin. Ajoittain pelaajien ilmeet ja eleet ovat olleet kaukalossa todella pelottavan oloisia – masentuneita, ärsyyntyneitä, suuttuneita, turhautuneita… Joukkueen puolustus oli ajoittain järkyttävästi tuuliajoilla, ja 81 päästettyä maalia oli syyskaudella selvästi eniten.

Onneksi joukkueen vastuuvalmentaja on maajoukkuemies Ari-Pekka Selin. Luotsin osaaminen ja ammattitaito saavat Ässät todennäköisesti vielä jonkin tyyppiseen iskuun.

Lisää jouluarvosanoja myöhemmin pyhinä…