Mestis tiedottaa nettisivullaan sarjan joulukuun keskeytyksen aiheuttamista vaikutuksista.

Mestiksen hallitus on päättänyt, että sarjaohjelmassa 4. – 16.joulukuuta olleet ottelut perutaan eikä niitä tulla enää pelaamaan. Loput joulukuun ohjelmassa olleet ottelut siirretään puolestaan pelattavaksi 17. – 27.maaliskuuta 2021 väliselle ajalle.

Mestiksen on tarkoitus jatkua jälleen 2.tammikuuta, mutta mikäli siitä alkaen otteluita joudutaan jättämään pelaamatta joko karanteenien, viranomaissuositusten tai viranomaisten päättämien rajoitustoimien vuoksi, niistä siirretään ainoastaan ne, jotka voidaan pelata tekemättä kohtuuton määrä muita ottelusiirtoja. Mikäli otteluita ei voida siirtää pelattavaksi viimeistään 27.maaliskuuta 2021, ne perutaan.

Sarjan pudotuspelit pyritään pelaamaan suunnitellulla tavalla 31.maaliskuuta 2021 alkaen.

Mestis korostaa myös tiedotteessaan, että mikäli mitalipelejä ei voida pelata, ei mitaleita jaeta. Sarjan mestaruutta ei voi voittaa pelaamatta.

Mestiksen tiedote pudotuspelien sääntöjen kera löytyy kokonaisuudessaan täältä.