Suomen joukkueen matka kohti Kanadassa pelattavia nuorten MM-kisoja on alkanut melkoisella farssilla.

Iltalehden mukaan samalla lennolla oli tarkoitus matkustaa myös Venäjän ja Ruotsin joukkueet, mutta pelaajat ja tavarat eivät mahdu puolalaisen charter-yhtiö Enterair 737-800 tyypin lentokoneeseen. Koneen oli tarkoitus lähteä sunnuntaina kello 13.

– Tämä oli arvattavissa. Olen kaksi kuukautta sitten ilmoittanut Suomen tarkan tavaramäärän järjestäjille noin kymmenen kilon tarkkuudella. Olen ollut jatkuvasti yhteydessä sinne ja kysynyt, että ymmärrättekö, että tuo kone ei tule riittämään kolmelle joukkueelle ja tavaroille, Leijonien GM Kimmo Oikarinen manaili.

Oikarisen mukaan kentällä odotetaan rahtikonetta, jolla varusteet matkaavat rapakon taakse. Joukkueet ja heidän henkilökohtaiset tavaransa mahtuvat alkuperäiseen koneeseen.

Kansainvälisen jääkiekkoliitto IIHF:n varapuheenjohtaja Kalervo Kummola hämmästelee syntynyttä ongelmaa.

– Jos hän on kaksi kuukautta tiennyt asiasta, niin miksi hän ei ole puhunut minulle sanaakaan? Asia olisi ollut helppo järjestää. Olisi pyytänyt apua, Kummola toteaa Iltalehdelle.

Kummola kertoo Kanadan jääkiekkoliiton ja IIHF:n järjestävän nuorten MM-kisat yhdessä. Turnaus käynnistyy Edmontonissa 25.joulukuuta.