10 miljoonan dollarin miehen NHL-ura kävi pohjalla – kiekkoraamattu: ”Jättimäinen floppi”

The Hockey News -lehti on valinnut NHL-pelaajat, joilla on tulevalla kaudella eniten todistettavaa.
Kiekkoraamatuksi tituleeratun jääkiekkolehden valinnaksi kohdistui muun muassa Florida Panthersin venäläisvahti Sergei Bobrovski.
– Seitsenvuotisen ja 70 miljoonan dollarin jättisopimuksen tehnyt Bobrovski kärsi juuri, odotuksiin nähden, uransa huonoimman kauden. Auts. Bobrovskin torjuntaprosentti 90,0 oli hänelle matalin sitten kauden 2011-12. Hän oli jättimäinen floppi runkosarjassa, eikä yhtään parempi myöskään pudotuspeleissä, The Hockey News kirjoittaa.
The Hockey News näkee, että Bobrovskin vaikeudet voisivat kuitenkin olla jo ensi kaudella ohi.
– ”Bob” on ollut ennenkin maassa. Hän ajautui ongelmiin myös kaudella 2015-16 Columbus Blue Jacketsin mukana. Kesällä 2016 hän päätti muuttaa koko harjoittelunsa ja ruokavalionsa, jonka avulla hän lopulta pudotti kropastaan n. 10 kiloa pois. Hänestä tuli silloin kevyempi ja notkeampi. Hän voitti uransa toisen Vezina-palkinnon heti seuraavalla kaudella. Bobrovski on elänyt aina ”salilla eka, salilla vika” -mentaliteetilla. On todennäköistä, että hän on nytkin harjoitellut kovaa alkavaa kautta varten. Hän on vielä 32-vuotiaana tarpeeksi nuori palaamaan entiseen vireensä, lehti arvioi.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Pelicans täräytti uuden sopimusuutisen – kiinnitti viime kaudella tehoilleen hyökkääjän
- Hämeen Sanomat: Antti Pennasesta on tulossa Leijonien uusi päävalmentaja
- Toimittaja: Ilveksestä potkut saanut Jouko Myrrä kiinnostaa Liigassa: ”Virityksiä…”
- Kaleva: Saku Mäenalanen paljasti: tästä syystä hän ei päässyt Coloradon NHL-leirille: ”Ihmetytti”
- Juuso Ikonen löysi uuden osoitteen Liigasta!
- KooKoolle hyviä uutisia! Saa kanadalaisvahvistuksen pelaavaan kokoonpanoon
- Sisäpiiritoimittaja: Leijonissa MM-kultaa voittanut NHL-tähti kaupan!
- Liiga-seuran huutokauppa meni mönkään – pyytää nyt faneiltaan anteeksi: ”Lauantaina ei sujunut”
- Lähde: NHL-seurat neuvottelevat vaihtokaupasta – Stanley Cupin voittanut miljoonamies keskipisteenä!
- IS: Jättipaljastus entisestä Hartwall-areenasta – ”Kyllä, tieto pitää paikkansa”
- Lähde: Olli Palolan uusi joukkue selvisi?
- Tapparan mestaripuolustaja löysi uuden joukkueen!
- Jokerit jysäytti uuden sentterihankinnan! Pelasi seurassa viimeksi Liiga-vuosina
- Tämä herättää tunteita! Tappara tekee ison kokeilun Liigan huippuottelussa
- Iso kiinnitys! Colorado Avalanche tiputti merkittävän suomalaisuutisen
- Sisäpiiritoimittaja: Leijonissa MM-kultaa voittanut NHL-tähti kaupan!
- Ismo Lehkosen Liiga-arvio: Mestari-Tapparan hankittava vahvistuksia näille osa-alueille – ”Huutaa kolmea pelaajaa”
- Antti Raanta jätti rahakkaan NHL-sopimuksen pöydälle – paljastaa nyt syyn
- NHL:ssä järkyttävä 10-0-murskaus – superlupaus häikäisi: ”Yksi parhaista laukauksista…”
- Kovia nimiä siirtomarkkinoille! NHL-pomo paljastaa: Kaksi tähtihyökkääjää kaupan