San Jose Sharksin organisaatio voi joutua muuttohommiin San Josen kaupungin ja Googlen suunnittelemien rakennustöiden takia.

Sharksin puheenjohtaja Jonathan Becherin mukaan San Josen kantakaupunkiin voi tulla muutosten myötä seitsenkertainen liikenne, joka tarkoittaisi Sharksin kotiareenalle SAP Centerille pääsemisen vaikeutumista.

Googlen suunnitteleman Downtown West -projektin uskotaan myös tuovan kymmeniätuhansia uusia työntekijöitä alueelle, jotka veisivät ison osan SAP Centerin lähistöllä olevista parkkipaikoista.

Becherin mukaan Sharksin ratkaisuina voisi olla uuden areenan rakentaminen San Joseen tai sitten muuttaminen toiseen San Franciscon lahdessa sijaitsevaan kaupunkiin.

– Tehdään tämä nyt selväksi: haluamme pysyä San Josessa ja SAP Centerissä. Me tuemme kaupungin ja julkisen liikenteen muutosta, mutta meidän täytyy samalla olla varmoja siitä, että vieraamme pääsevät turvallisesti ja helposti areenallemme katsomaan Sharksin pelejä, konsertteja tai muita tapahtumia, Becher kirjoitti Twitterissä.

Sharks on pelannut SAP Centerillä vuodesta 1993 lähtien. Tätä ennen Sharks pelasi San Franciscon ulkopuolella sijainneella Cow Palacen -areenalla.