KalPa tiedottaa nettisivullaan solmineensa päävalmentaja Tommi Miettisen kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen.

Miettisen aiempi kontrahti kattoi kuluvan kauden loppuun, joten hän pysyy kuopiolaisten penkin takana kevääseen 2023 asti.

– Olemme tyytyväisiä, että saimme hyvissä ajoin ja hyvässä yhteisymmärryksessä sovittua tämän päävalmentajasopimuksen. Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, mihin suuntaan pelaaminen on kehittynyt ja tällä tiellä haluamme pysyä jatkossakin, urheilujohtaja Anssi Laine iloitsee ja jatkaa:

– Työnteon kulttuuri ja pelaajien eteenpäin vieminen ovat meille tärkeitä asioita ja Tommi ottaa ne hyvin huomioon joukkueen jokapäiväisessä tekemisessä. Se on meille tärkeä voimavara nyt ja tulevaisuudessa.

Miettinen aloitti valmentajauransa KalPan Liiga-joukkueen apuvalmentajana kaudella 2013-2014 ja kaudelle 2016-2017 hän siirtyi KalPan A-nuorten päävalmentajaksi. A-nuorten jälkeen hän toimi Mestiksessä pelaavan IPK:n päävalmentajana keväällä 2019 ja parhaillaan Miettinen on toista kauttaan KalPan Liiga-joukkueen päävalmentaja.

– Olen todella tyytyväinen ja kiitollinen, että seura osoittaa luottamustaan minulle tällä tavalla ja on tyytyväinen antamaani työpanokseen. On ilo nähdä, että seura on tyytyväinen siihen, mihin suuntaan toimintaa viedään ja mikä minun ajatukseni on tulevaisuuden KalPasta, Miettinen iloitsee.

KalPa on aloittanut kuluvan Liiga-kauden mainiosti ja majailee runkosarjassa ennen keskiviikkoillan kamppailuja neljäntenä.