Kuopion KalPa tiedotti tiistaina vahvistaneensa rivejään keväällä 2019 Leijonien mukana MM-kultaa voittaneen Eetu Luostarisen kanssa.

Florida Panthersia edustava Luostarinen on KalPan mukana lainasopimuksella marraskuuhun asti.

21-vuotias KalPan kasvatti pelasi viime kaudella NHL:ssä kahdeksan ottelua pistein 0+1. AHL:ssä kookas sentteri kirjasi 44 otteluun pisteet 4+17=25.

KalPan tiedote:

21-vuotias NHL-organisaatio Florida Panthersin sopimuspelaaja Eetu Luostarinen on solminut KalPan kanssa lainasopimuksen. 190-senttinen ja 83-kiloinen hyökkääjän lainasopimus ulottuu marraskuun loppuun saakka.

– Oli tietysti selvää, että meitä kiinnostaa aina huippupelaajat. Nyt oli mahdollisuus saada yksi todellinen huipputekijä meille ja siihen mahdollisuuteen me tartuttiin. Asiat eteni jouhevasti maaliin ja Eetu on valtava lisä meidän hyökkäyspeliin, kokonaisvaltaista pelaamista unohtamatta. Hän on maailmanmestari ja aivan NHL-kokoonpanoon murtautumisen kynnyksellä, KalPan urheilujohtaja Anssi Laine sanoo.

– Tiedetään Eetun luonne äärimmäisen hyvin ja tiedetään, kuinka se sopii meidän sapluunaan. Eetu tuo paljon kamppailuvoimaa ja valtavasti lisämahdollisuuksia meidän ketjuvariaatioihin. Eetu on oiva pelaaja näyttämään nuorille pelaajille esimerkkiä seuraavan askeleen ottamiseen, Laine lisää.

Luostarisen lainasopimus ulottuu marraskuun 2020 loppuun saakka, sillä uuden NHL-kauden on tarkoitus käynnistyä joulukuussa 2020.

Viime kausi oli Luostariselle ensimmäinen Pohjois-Amerikassa ja KalPa-kasvatti pelasi päättyneellä kaudella yhteensä 49 ottelua AHL:ssä pistein 8+17=25. Luostarinen edusti AHL:ssä ensin Charlotte Checkersiä, mutta Luostarisen pelaajaoikeudet kaupattiin myöhemmin Carolinasta Floridaan ja hän ehti pelata myös viisi AHL-ottelua Springfield Thunderbirdsin riveissä. Ennen siirtoa Panthersin organisaatioon, ehti Luostarinen tekemään NHL-debyyttinsä Carolina Hurricanesin paidassa. Kahdeksassa pelaamassaan NHL-ottelussa ”Eikka” merkkautti yhden syöttöpisteen.

– Ei tarvinnut pitkään miettiä, kun kuulin mahdollisuudesta päästä pukemaan KalPa-paita päälle, Luostarinen tiivistää tunnelmiaan.

– Toivottavasti pystyn auttamaan joukkuetta parhaani mukaan, pelaamalla hyvällä asenteella kovaa molempiin suuntiin. Tuon osaamista myös yli- ja alivoimapelaamiseen. Viimeisimmästä pelistä on kulunut jo yli puoli vuotta, joten odotan aika innolla että päästään taas pelaamaan. Toivottavasti Liiga starttaa kuten on suunniteltu, Luostarinen päättää.

Siilinjärveltä kotoisin oleva KalPa-kasvatti pelasi ensimmäiset Liiga-ottelunsa KalPassa kaudella 2016-2017. Kolmen Liiga-kauden aikana Luostarinen pelasi yhteensä 141 Liigan runkosarjaottelua pistein 24+39=63.

Läpimurtonsa Liiga-eliittiin hän teki kaudella 2018-2019, jolloin Luostarisen lavasta syntyi yhteensä 36 (15+21) pistettä ja samana keväänä hän oli voittamassa A-maajoukkueen paidassa maailmanmestaruutta Bratislavassa pelatuissa MM-kisoissa. KalPa-paidassa Luostarinen ehti saavuttamaan SM-hopeaa keväällä 2017, Spengler Cupin mestaruuden talvella 2018 sekä A-nuorten Suomen mestaruuden keväällä 2018.

– Seuraamme edelleen mitä pelaajamarkkinoilla tapahtuu ja mietitään koko ajan sitä, miten joukkue ja seura voi olla parempi nyt ja tulevaisuudessa. Aika näyttää vielä sen, tapahtuuko pelaajarintamalla liikehdintää vielä ennen kauden alkua, Laine päättää.