HockeyAllsvenskanissa pelaavan MODOn päävalmentajaksi Ruotsin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle ensi kaudeksi siirtyvä Ville Nieminen avasi Hockeypuls.se-sivuston haastattelussa tavoitteitaan valmentajana.

Loistavan pelaajauran tehnyt Stanley Cup -voittaja tähtää myös valmentajana korkealle, minkä vuoksi pesti Ruotsissa lienee vain välietappi kohti suurempia haasteita.

– Saattaisin haluta valmentaa jonakin päivänä Tapparaa. Mahdollisesti myös Pohjois-Amerikassa, Nieminen paljastaa tulevaisuuden päämääränsä.

Ruotsiin ”Nemo” aikoo muuttaa yksin perheen jäädessä Tampereelle. Seuraavat kolme viikkoa mies aikoo tutustua tulevaan joukkueeseensa paikan päällä Ruotsissa.

– Olen saanut hyvän vaikutelman seurasta ja ymmärrän, mitä minulta odotetaan seuran päävalmentajana. Odotan innolla pääsemistä osaksi sitä, mitä täällä on viime vuosina rakennettu, Nieminen ynnäilee.

MODO sijoittui päättyneellä kaudella HockeyAllsvenskanin runkosarjassa sijalle viisi.