Jukurit-puolustaja Axel Rindellin tulokaskausi Liigassa oli mainio.

20-vuotias Espoon Jääklubin kasvatti summasi 47 ottelussa hienot 22 (6+16) tehopistettä ollen Liigan tulokaspuolustajien pistepörssin ykkönen.

Komea sesonki sai myös NHL-seurat kiinnostumaan Rindellistä, joka on ollut varauskelpoinen taalaliigaan jo kahden vuoden ajan.

– Noin 10 seuraa on ollut minuun yhteydessä. On ollut sekä videoneuvotteluita että puheluita. Juuri ennen koronaepidemian alkua ehdin tavata parin seuran edustajia, jotka olivat katsomassa peliäni paikan päällä, Rindell kertoo Liigan nettisivulla ja jatkaa:

– Haastattelut ovat sujuneet tosi hyvin. Hauskojakin tilanteita on tullut. On ollut kiva päästä puhumaan myös isommissa palavereissa.

NHL Central Scouting rankkaa Rindellin eurooppalaispelaajien listalla sijalle 60 ja Rindell uskoo, että seuraava askel suuren unelman eteen tapahtuu tänä kesänä.

– Olen missannut varauksen kahtena vuonna. Minulla on vahva odotus, että tulen varatuksi. Tiedän, että minua ei olla varaamassa millään 1. kierroksella. Tärkeintä on, että nimi näkyy, Rindell painottaa.

Rindellillä on sopimus Jukureiden kanssa vielä tulevasta kaudesta ja lyhyen aikavälin tavoitteet ovat kirkkaat.

– Haluan edelleen pystyä nostamaan pelaamiseni tasoa. Varsinkin puolustussuuntaan. Olen nyt oppinut, mitä Liigassa vaaditaan ja millainen sen taso on, hän toteaa.

Liiga-sopimuksesta huolimatta takaportti on auki myös Pohjois-Amerikkaan

– Mikäli NHL:stä tulee tarjous, niin harkitaan sitten sitä. Muuten eletään tässä hetkessä ja keskitytään tulevaan kauteen.