Suomen maajoukkue kärsi yhden 2000-luvun yllättävimmistä tappioistaan keväällä 2017, kun se jäi MM-kisajäillä täysin Ranskan jalkoihin.

Kotiyleisönsä edessä hurmoksessa pelannut Les Bleus hallitsi kamppailun jokaista erää.

Ensimmäinen maali nähtiin avauserässä, kun Pierre-Édouard Bellemare onnistui ohittamaan Joonas Korpisalon.

Toisessa erässä Leijonat sai hetkeksi aikaa juonesta kiinni, kun puolustaja Mikko Lehtonen tasoitti ottelun, mutta samalla osuma jäi suomalaisten viimeiseksi.

Sittemmin Ranskalta maalinteossa onnistuivat vielä kahdesti osunut Antoine Roussel sekä kertaalleen maalanneet, Liigastakin tutut, Valentin Claireaux sekä Damien Fleury.

Samalla kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Suomi taipui MM-kisatasolla Ranskalle.

Mikäli haluat katsoa synkän ottelun maalikoosteen, niin näet sen alta.