Tampereen Ilves juhlistaa pitkäperjantaina merkkipäiväänsä. Monilajiseuran perustamiskokous pidettiin Tampereen lyseossa 10.huhtikuuta 1931, eli mittariin tulee jo 89 vuotta.

Perustamiskokouksessa nimivaihtoehtoja oli viisi: Niilon pojat, Pallopojat, Näsin pojat, Haukat ja Ilves.

Tarkkaa tietoa ei äänestyksen voittaneen Ilves-nimen syntyhistoriasta ole, mutta perustajajäsen ja seuran ensimmäinen puheenjohtaja Niilo Tammisalo kertoi vuonna 1975 oman arvionsa.

– Ilves-nimi kaapattiin Hämeenlinnasta, jossa paikallinen Ilves oli lyönyt hanskat tiskiin, Tammisalo muisteli tuolloin.

Ilves ry:n ensimmäisen johtokunnan varajäseneksi valittu Jorma Ruissalo arveli puolestaan, että Ilves-nimeen päädyttiin Hämeen vaakunan ilvestunnuksen kautta.

Ilveksen ensimmäisiä lajeja olivat jalkapallo, jääkiekko ja jääpallo, mutta ainoana alusta alkaen ja ilman katkoksia on mukana ollut jääkiekko.

Nykyään seuralla on edustusjoukkueet lisäksi jalkapallossa, ringetessä, salibandyssa ja futsalissa.

Kiekossa on vuosien mittaan myös riittänyt menestystä. Joukkue on voittanut peräti 16 Suomen-mestaruutta, joista yksi on Liiga-ajalta (1975-), kun Ilves kaatoi ikimuistoisessa finaalisarjassa 1985 TPS:n voitoin 3-2 noustuaan mestaruuteen 0-2-tappioasemasta

Lähde: ilveshistoria.com