Täysin ylivoimainen ykkössija! Tässä on liigakauden parhaaksi valittu tulokas

© Kuva: Ilari Isotalo

Ilveksen hyökkääjä Matias Maccelli on liigakauden paras tulokas, sarja tiedottaa nettisivuillaan. Pelaaja sai jääkiekkotoimittajien äänestyksessä parhaalle tulokkalle myönnettävän Jarmo Wasaman muistopalkinnon ylivoimaisesti.

Nuorten ja miesten maajoukkuemies keräsi äänestyksessä 40 ykkössijaa ja yhteensä 249 pistettä. Kärppien maalivahti Justus Annunen sijoittui toiseksi ja Jukurien puolustaja Axel Rindell kolmanneksi.

Vuonna 2000 syntynyt Maccelli iski tupsukorvissa ensimmäisellä liigakaudellaan 43 ottelussa tehot 13+17=30 (+6).

Kahtena viime vuonna palkinto oli mennyt TPS-leiriin, sillä vuosi sitten tällä palkittiin Kaapo Kakko ja kaksi vuotta sitten Petrus Palmu.

Maccelli on jo 12:s Ilves-pelaaja, joka voitti kyseisen tittelin. Vuonna 2017 pytyn sai Otto Koivula.

LUE MACCELLISTA MYÖS:
Suomalainen superlupaus takoi rapakon takana järjettömiä pisteitä – palasi Suomeen ja iski Tapparan reppuun neljä maalia: ”En itsekään välttämättä tuollaista alkua odottanut”

Järkyttävä sukellus avasi liigasensaation silmät – Nuorten Leijonien lupaus yllättänyt jopa itsensä: ”En ihan tämmöstä ite odottanut”