KalPa Hockey Oy aloittaa yhteistoimintaneuvottelut huhtikuun 1. päivä ja ne kestävät arviolta noin kaksi viikkoa, joukkue tiedottaa nettisivuillaan. Menettely koskee yhtiön vakituista henkilöstöä toimistolla, joukkueessa ja ravintolassa.

Alustavan arvion mukaan mahdolliset määräaikaiset lomautukset tulisivat kestämään enintään 90 päivää ja ne kohdistuisivat enintään 21 työntekijään, mahdolliset irtisanomiset koskisivat enintään yhdeksää työntekijää.

Neuvottelut joudutaan aloittamaan, sillä yhtiön suunnittelemat toimenpiteet voivat johtaa työntekijöiden lomauttamiseen ja/tai irtisanomiseen tuotannollis-taloudellisilla perusteilla.

Toimenpiteet liittyvät yhtiön kassavirran voimakkaaseen heikentymiseen ja ennusteeseen, että kausikortti- ja yhteistyökumppanitulot heikkenevät tulevaisuudessa. Vallitseva koronavirustilanne on vaikuttanut yhtiön liiketoimintaan ja taloudelliseen tilanteeseen negatiivisesti.

KalPalta jäi pelaamatta pudotuspelit ja samalla saamatta näiden tuomat kaikki mahdolliset tulot. Joukkue olisi mennyt pudotuspeleihin viimeiseltä tai toiseksi viimeiseltä niihin oikeuttavalta sijalta, joko yhdeksänneltä tai 10. paikalta.

Aiemmin yt:t ovat liigaseuroista aloittaneet Pelicans, Lukko, JYP ja SaiPa.