Liiga
SaiPa – Jukurit
Tiistai 10.03. klo 18:30

SaiPalla ja Jukureilla viimeinen runkosarjaviikko on jo valmistautumista tulevaan kauteen. Pelaajat antavat näyttöjä ja toimistolla mietitään jo ensi kauden markkinointikuvioita. Myöskään jäällä ei ole puristettu mailaa kaikissa otteluissa aivan viimeisen päälle. Tiistain ottelusta SaiPan ja Jukurien välillä ei ole odotettavissa mitään klassikkoa.

SaiPan viime viikkoon mahtui kaksi tappiota ja yksi sangen ansioton voitto. Joukkue ei olisi ansainnut Turusta pistettäkään, mutta niin vain Tero Lehterän ryhmä lähti eteenpäin kolme pistettä plakkarissa. Lauantaina Raumalla meno oli jo sen verran haikeaa, että tulikuuma Lukko leikitteli SaiPan maan rakoon. Lappeenrantalaisten tekeminen ei ole siis liiemmälti vakuuttanut.

Jukurit on painanut eteenpäin tyhjennysmyynnin jälkeen hyvällä sykkeellä ja viime viikkoon mahtui niin kahden pisteen voitto Tapparaa vastaan kuin kolmen pisteen voitto Jypistä. Jälkimmäinen tuli kyllä hieman pelitapahtumien vastaisesti, mutta kaikki lasketaan. Kausi on ollut kokonaisuudessaan vaikea, mutta Marko Kauppisen suojatit ovat pitäneet asenteen kunnossa loppuun asti.

Lyö vetoa ottelusta:

Sen verran huoletonta SaiPan meininki on ollut, että tässä voidaan aivan hyvin nähdä maaleja enemmänkin. Toinen tutkintalinja olisi mennä asenne edellä ja laittaa veto Jukureille. Joka tapauksessa matala totals -raja on houkutteleva ja vetosuositus koskee juurikin runsasmaalisuutta: Ottelussa yli 4.5 maalia (60 min) kertoimella 1,78.

LYÖ VETO

tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.

Lunasta in tervetulopaketti näin:

  1. Avaa pelitili TÄSTÄ.
  2. Tee talletus.
  3. Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.

LYÖ VETO