Lauantai toi taas yhden musertavan päivän jääkiekon kansiin, kun Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF perui toukokuulle suunnitellut MM-kisat kaiken pilanneen koronaviruksen takia.

Nyt liiton sivuilla kerrotaan, että tällä hetkellä kisojen siirtämistä myöhempään vuodelle 2020 ei pystytä määrittelemään. Tämänhetkisten tietojen mukaan Sveitsin turnaus on siis nimenomaan peruttu, ei siirretty.

Sveitsin turnauksen lykkäämisellä olisi iso vaikutus vuoden 2021 ja 2022 kisojen valmisteluihin. Nuo turnaukset ollaan järjestämässä alkuperäisen suunnitelman mukaan Valko-Venäjän Minskissä ja Latvian Riikassa sekä Helsingissä ja Tampereella.

Asioita käsitellään liiton kokouksissa tiuhaan.