Keväisin Suomessa on kaksi vakiopuheenaihetta: perinteinen koirankakkakeskustelu ja jupina Liiga-karsinnoista. Kun Etelä-Suomessa ei ole lunta, eivätkä koirien jätökset pääse samalla tavalla yllättämään valkean peitteen alta, on pistetty lisää paukkuja väittelyyn Liiga-karsinnoista.

Kuittaan koko keskustelun yhdellä ytimekkäällä viestillä faneille: unohtakaa koko homma. Liiga-karsinnat oli ja meni. Ne eivät ole enää muuta kuin yksi viiva Juhani Tammisen pitkässä CV:ssä.

Liiga-seuroilla on asiat niin hyvin, ettei karsintoja ole mitään mieltä palauttaa. Mikä Mestis-seura voisi edes haastaa jonkun Liiga-jäteistä? Mitä jos tulisikin takkiin? Se olisi varma konkurssi. Sitä ei kukaan halua muutaman kotiottelun vuoksi riskeerata.

Nykyinen voivottelu käy Liigan päättäjille hyvin. Liiga-karsintoja ei olla koskaan palauttamassa, joten fanien tuska on helppo kuitata puheilla ”fiksusta taloudenpidosta” tai sillä ”että eihän NHL:ssäkään…”.

Katseet käännettävä eteenpäin

Sen sijaan, että kiekkoväki porisee karsintojen puutteesta, olisi syytä keskittyä siihen, mikä on itse ongelma. Oma tulkintani on, että faneja korpeaa ennen kaikkea se, että monilla seuroilla ei ole Liigassa enää mitään panosta siinä vaiheessa, kun runkosarjaa on vielä kolmannes jäljellä. Koko kaudesta on hävinnyt mielenkiinto.

Oikea kysymys kuuluu: mitä Liiga on tuonut karsintojen tilalle? Ei yhtikäs mitään.

NHL:ssäkään ei ole karsintoja, mutta tilalla on paljon muuta. On siirtotakaraja, varaustilaisuus, varauslotto ja tähdistöottelu. Jos jollakin seuralla on surkea kausi, draamaa riittää silti kaukalon ulkopuolella.

Liiga on omissa papereissani maailman toiseksi viihdyttävin kiekkosarja NHL:n jälkeen, kun mitataan kaukalossa olevaa tuotetta. Viihdetuotteena taas mielikuvitusköyhempää ja tylsempää urheilusarjaa saa hakea.

Liigaa pelataan vuodesta toiseen ainoastaan sillä uskonnollisella vakaumuksella, että joka vuodelle täytyy selvittää jääkiekon Suomen mestari. Se ei valitettavasti vain enää riitä. Ei varsinkaan, kun Liigalta on viety pohjana urheilusarjana poistamalla karsinnat.

PS. Jos ja kun Liiga jatkaa samaa harmaata rataansa, voisivat seurat tarjota faneillekin mahdollisuuden järkevään taloudenpitoon. Kun oma joukkue kauppaa tähdet Ruotsiin, voi kausikortin irtisanoa ja säästää omia rahallisia paukkuja taas ensi syksyyn. Ettei vain tule konkurssi.