Liigassa pelataan lauantaina runkosarjan viimeinen kierros torstain tapaan tyhjille katsomoille.

Kotimainen pääsarja tiedotti torstai-iltana, ettei Liigan pudotuspelejä pelata ainakaan tulevalla viikolla, 16.-22.maaliskuuta. Jatkopelien oli määrä alkaa tiistaina 17. maaliskuuta.

Liigan jahkailu ei miellyttänyt KooKoossa loistokauden pelannutta yhdysvaltalaishyökkääjä Trevor Mingoiaa.

– Tehkää päätös välittömästi. Emme voi odotella samaan aikaan kun lentoja kotimaahan perutaan. Yksi viikko ei muuta mitään, asiat menevät vain huonompaan suuntaan, Mingoia kirjoittaa Twitter-tilillään.

Jenkin huolen taustalla lienee Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin torstaina tekemä ilmoitus, että maa kieltää koronaviruksen vuoksi matkustamisen Euroopan Schengen-alueelta 30 päiväksi. Schengeniin kuuluu 26 maata, myös Suomi.

Päätös on johtanut lukuisten rapakon taakse suuntautuneiden lentojen perumisiin.

Täksi kaudeksi kouvolalaisryhmään saapunut Mingoia on osoittautunut erinomaiseksi hankinnaksi. Hän on summannut kuluvalla Liiga-kaudella 52 ottelussa mainiot 41 (20+21) tehopistettä.

LUE MYÖS: Liiga tiedottaa: pudotuspeleistä tipahti huolestuttavia uutisia – ”Järkevää olla pelaamatta”