Viime keväänä Leijonien MM-kultajoukkueeseen kuulunut puolustaja Jani Hakanpää on viimein saamassa tilaisuutensa NHL-seura Anaheim Ducksin riveissä.

27-vuotias puolustajajärkäle solmi viime kesänä Ducksin kanssa yksivuotisen ja yksisuuntaisen sopimuksen. NHL:n valloitus on kuitenkin jäänyt toistaiseksi piippuun, sillä 195-senttinen Hakanpää on viettänyt koko kauden farmiliiga AHL:n puolella San Diego Gullsissa.

47 pelissä tehot 1+12 keränneen Hakanpään näyttöpaikan taustalla on pitkälti Ducksin surkea pudotuspelitilanne. Jo 12 pinnan päähän lännen viimeisistä pudotuspelipaikoista jäänyt joukkue halunnee testata Hakanpään tason NHL:ssä vielä ennen nykyisen sopimuksen umpeutumista.